2006 Elokuvaviikot

AMATOR (1979) - Amatööri, 117', ohj. Krzysztof Kieślowski

Filip työskentelee tehtaassa pikku kaupungissa. Hänen elämänsä mullistuu täysin sen jälkeen, kun tyttärensä syntymän kunniaksi hän hankki amatöörikäyttöön tarkoitetun elokuvakameran. Työpaikalla haluataan, että Filip tekee dokumenttielokuvan tehtaan viisivuotisjuhlan kunniaksi. Menestyksestään Filip joutuu maksamaan kovan hinnan. Hän riitaantuu työkavereittensa ja lähimmäistensä kanssa.

PRĘGI (2004) - Juomut, 91', ohj. Magdalena Piekorz

Psykologinen draama isäksi kasvamisesta sekä lapsuuden vaikutuksesta aikuiselämäämme. Kolmekymmentävuotiaan Wojtekin isä oli sadisti, joka pahoinpiteli jatkuvasti poikaansa. Wojtek on itsenäinen ja kunnianhimoinen, mutta elää eristyksissä muista ihmisistä ja ympäröivästä maailmasta. Samanikäiset pitävät häntä vahvana, kyynisenä ja tinkimättömänä vaikka pohjimmiltaan Wojtek on herkkä, alituiseen pakeneva ihminen. 

Festivaalit:

SKAZANY NA BLUESA (2005) - Tuomittu bluesiin, 97', ohj. Jan Kidawa-Błoński

Tarina alkaa kesäisenä päivänä 1993 sleesialaisessa Tychyn kaupungissa. Aamulla Dżem-yhtyeen legendaarinen keulahahmo Rysiek Riedel lähtee yhtyeensä kanssa konserttiin Varsovaan. 37-vuotiaalle solistille tästä päivästä ja konsertistä kehkeytyy ainutlaatuinen kokemus.

PERSONA NON GRATA (2005) - Persona non grata, 113', ohj. Krzysztof Zanussi

Rakkaan vaimon äkiillinen kuolema on kova paikka Wiktorille, Puolan Urugwayn suurlähettiläälle. Palattuaan kotimaahansa Wiktor törmää Olegiin, Venäjän apulaisulkoministeriin, joka on hänen hyvä ystävänsä kahdenkymmenen vuoden takaa. Wiktor oli silloin opposition aktiivi, ja Olegin ura neuvostollittolaisena diplomaattina oli alkamassa juuri Puolassa. Heidän ystävyyttään varjostaa kaksi epäilystä: Wiktor arvelee, että Oleg yritti soluttautua Puolan oppositioon ja oli Wiktorin vaimon rakastaja... 

Festivaalit:

MÓJ NIKIFOR (2004) - Minun Nikiforini, 96', ohj. Krzysztof Krauze

Tarina Krakovan taideakatemiasta valmistuneen Marian Włosińskin ja lukutaidottoman, ramman taidemaalarin ystävyydestä. Elokuva perustuu Epifan Drowniakin elämän autenttisiin tapahtumiin. Drowniak, taiiteilijanimeltään Nikifor Krynicki, oli nerokas primitiivisen taiteen edustaja. Elokuva kertoo koskettavasti taiteilijan henkisyydestä, joka sisäisen vapautensa ansiosta pystyy luomaan mestarillisiä teoksia. 

Festivaalit: